Mika & Turkka Mali - Runoilijat текст песни

(Sav. Vladimir Vysotskij, san. T. Mali)

Todellinen runoilija osaa kuolla ajallaan.
Sen parempi jos kuolee traagisesti.
Lermontov oli kakskytkuus', kun marssi kuolemaan.
Leukakeinuun paattyi eraan toisen pesti.

Oli Kristus kolkytkolme, kun kertas' sanojaan:
”Ala tapa, ala viatonta murhaa.”
Pantiin moisesta tuo runoilija ristiin roikkumaan,
eipa kirjoittele eika mieti turhaan.

Kolkytseitseman jo taytin. Runoilijan monen muun
muistan vainajana siihen ikaan olleen.
Siina iassa jo Puskin joutui kaksintaisteluun,
Majakovski pyssyn nosti ohimolleen.

Oi petollinen Jumala siis kolkytseitseman,
ma olen eika kirkonkellot soikaan.
Byron ja Rimbaud silloin jatti elaman,
vaan yli senkin rajan tanaan loikkaan.

Ei kaksintaistelua tarvittu oo lain

ja tyhjana on seissyt turhaan risti.
Ei verta ohimolle, niihin harmaata jo sain.
Se sattuakin voisi hemmetisti.

Ei laukausta siis, hysteerikot malttakaa:
Viela hatkahdytan teita joku kerta.
Partateralla kun ryomin, ei haavaa laisinkaan
mun ihollain, vain sydan vuotaa verta.

Kas, runoilija elain on pitkakaulainen.
Kaiken typistaa se pieneen, elamankin.
Se huitoo veitsellaan vain jotain tehdakseen.
Se jattaa rakastetun, ystavankin.

Hei, vaan mita teemme me suuret runoilijat nykyaan:
Me riudumme kuin vangit haaremissa.
Vahaan tyydymme ja elamme myos hiukan pidempaan.
Nain mietin viime yona juovuksissa.



Thanks to MATikka